sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Isänpäivä lahjoja

P1050959Kolean harmaana päivänä lämmittävät lahjat luovat hyvää mieltä. Sain tänä aamuna lahjaksi toivomani ison kynttilä lyhdyn. Sille on jo paikkakin katsottuna uuden työhuoneeni ikkunan alta, josta kaadan pois taloa varjostavan vaahteran, siten että kanto jää korkeaksi “pöydänjalaksi” lyhdyn alle. Siitä tuota elävää valoa on sitten hyvä katsella tietokoneen äärestä. No ensin täytyy tuo puun kaatohomma tehdä ja lyhtykin on täynnänsä kaikenlaista hyvää.

Toisen isänpäivälahjan ostin parin vuoden harkinnan jälkeen koko perheelleni ja kaikille hyville tutuille. Sitä onkin jo pari kertaa mielihyvällä testailtu ja lokoisaksi havaittu. No se on merialumiinista valmistettu kylpytynnyri tai oikeammin kylpypalju. Kalliinpuoleinenhan tuo oli, mutta ei vuoda, helppo pitää puhtaana, lämpöeristetty, oma kantava runko yms. Tarkemmat tiedot löytyy osoitteesta www.kylpytynnyri.net .

Niin kamina on todella hyvän ja tehokkaan tuntuinen.

P1050953 Palju on tämän talven sijoitettuna Pöytyälle, mutta tarkoitus on viedä se ensi vuonna mökille, kunhan sinne saadaan sijoituspaikka ja vesijohdot kuntoon. Näkee sitten raskiiko tästä mukavuudesta luopua täältä Pöytyältä. Nyt odotellaan kirkkaita pikkupakkaskelejä, jotta päästäisiin valkoisten hankien keskelle tähtikirkkaan taivaan alle liki 40 °C vedessä köllimään.